Alkaen vuodesta 1998 OTS PUUTÖÖKODA OY on järjestänyt puutaiteilijoille tarkoitettua kansainvälistä tapahtumaa ”PUUKUJU”.

 

Joka vuosi juhannuksen jälkeen kokoontuvat puutaiteilijat Vastseliinan kunnassa, Külaorun kylässä, jotta saisivat viiden päivän aikana tehdä puuveistoksia. Järjestäjien vastuulla on tarjota ruokailu, telttamajoitusmahdollisuus, sauna, sahan bensiini, ketjuöljy, sähkö sekä paineilma työkalujen puhdistamiseen.

 

Kaikilla on mahdollisuus osallistua tapahtumaan. Yksi päivä on kansanpäivä, jossa ihmiset voi käydä katsomassa veistosten valmistumista, jutella taiteilijoiden kanssa sekä nauttia kulttuuripainotteisesta ohjelmasta.

 

”PUUKUJU” tapahtumaa sponsoroi meidän lisäksi myös kunnat, yritykset sekä yksityishenkilöt. Tästä syystä jaetaan valmistunut veistokset tapahtumaa tukeneille tahoille.

 

Tapahtuman jälkeen koko heinäkuun aikana on kiinnostuneille avattu ulkoilmanäyttely valmistuneista veistoksista.